Politiikkaa Sinivalkoisin menetelmin

Sininen tulevaisuus tulevaisuuteen pöytä puhtaana

  • Sinisen tulevaisuuden uusi johto
    Sinisen tulevaisuuden uusi johto

On todellinen ilo huomata, kuinka Sinisen tulevaisuuden rökäletappio käännetään voitoksi tulevaa kohti. Olen varma että jo seuraavien kunnallisvaalien alkana 2-vuoden päästä suomalaiset huomaavat todellisuuden. Tämä todellisuus on sitä, että tullaan huomaamaan, ettei ne työllistämistoimet ja miltei 140000 uutta työpaikkaa olleetkaan huonompi juttu. Talous oli kunnossa ja ihmisillä rahaa kuluttaa. Lisäksi edellisen hallituksen puolustusministeri Jussi Niinistö oli pätevin puolustusministeri koko itsenäisyyden ajan. Hänellä oli ja on selvä näkemys Suomen turvallisuudesta ja Suomen puolustamisesta. Iloa tuottaa myös ulkoasiainministeri Timo Soinin monet matkat Usa:n, jossa luotiin hyviä kauppasuhteita, kuten myös muiden isojen talousvaltioiden kanssa. Tällaista ei Suomen historiassa ole aiemmin nähty. Punamulta aikana, ei tainnut kenellekään tulla kutsua Usan presidenttiä tapaamaan? Suomen puolustus on korkealla tasolla. Nämä puolustusministeri Jussi Niinistön toimet tuleva suomalaiset näkemään muutaman vuoden sisällä, että kuinka hyvin Suomen turvallisuutta on rakennettu. Se on ollut kovaa työtä meidän kaikkien suomalaisten turvallisuuden eteen. Nyt on Sinisten pöytä puhdas, uusi johtajisto valittu. Siellä on kokeneita ja eteenpäinpyrkiviä periksiantamattomia johtohenkilöitä. Tulevaisuus tulee näyttämään, ettei ero 2017 ihmisarvojen ja ihmisoikeuksien vuoksi ollut turhaa, vaan tällainen puolue tarvittiin, jossa ihmisoikeuksia ja ihmisoikeuksia arvostetaan. Jokainen ihminen on tärkeä, kukaan ei ole toista parempi. Olemme inhimillinen puolue. Osaamme antaa anteeksi. Autamme kaikkia ihmisiä, joita vain voimme. 

TOIVOTAN SINISEN TULEVAISUUDEN JOHDOLLE MENESTYSTÄ JA HYVIÄ UUSIA ESITYKSIÄ KUNTAVAALEJA TAI MAHDOLLISIA MAAKUNTAVAALEJA KOHTI. TÄSTÄ EI OLE KUIN YKSI TIE JA SE ON YLÖSPÄIN. Meillä Lohjan pienessä kaupungissa Sinisiä äänesti reippaasti yli 400 henkilöä, joka on hyvä luku kuntavaaleja kohti.

Olen huomannut että kaikki Siniset ovat yhtä suurta perhettä, sen 8.6.2019 oleva puoluekokous todisti. Paikalla oli reilusti yli 100 henkeä, kaikki tarmoa täynnä ja uskoa tulevaan. 

 

 

 

 

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

1Suosittele

Yksi käyttäjä suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelija

Toimituksen poiminnat